TIDMNOKIA 
 
   Nokia Oyj 
 
   Pörssitiedote 
 
   2.9.2019 klo 9.30 
 
   Nokian hallitus päätti osakeannista yhtiölle sekä 
suunnatusta osakeannista vuoden 2018 osakesäästöohjelmaan 
osallistuneille Nokian työntekijöille 
 
   Nokian hallitus on päättänyt uusilla osakkeilla 
toteutettavasta 4 568 000 osakkeen suunnatusta maksuttomasta 
osakeannista Nokia Oyj:lle, jotta yhtiö voi myöhemmin 
täyttää pääasiassa Nokian vuoden 2018 
osakesäästöohjelmaan liittyvät velvollisuutensa. 
 
   Nokia odottaa, että osakkeet rekisteröidään 
kaupparekisteriin arviolta 3.9.2019 ja osakkeet tuottavat 
osakkeenomistajan oikeudet rekisteröintipäivästä 
lukien. Nokian osakkeiden kokonaismäärä 
rekisteröinnin jälkeen on 5 640 536 159 ja Nokia Oyj:n 
hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärä annin 
jälkeen on 30 320 603. Uudet osakkeet otetaan kaupankäynnin 
kohteeksi muiden Nokian osakkeiden (NOKIA) kanssa Nasdaq 
Helsingissä arviolta 4.9.2019 ja Euronext Pariisissa arviolta 
5.9.2019. Euronext Pariisi julkistaa erillisen tiedotteen, kun se on 
hyväksynyt uusien osakkeiden ottamisen kaupankäynnin kohteeksi 
Euronext Pariisissa. 
 
   Lisäksi Nokian hallitus on päättänyt yhtiön 
hallussa olevilla omilla osakkeilla toteutettavasta, enintään 
4 568 000 Nokian osakkeen (NOKIA) suunnatusta osakeannista Nokian vuoden 
2018 osakesäästöohjelmaan osallistuneille 
työntekijöille. Osakkeet vuoden 2018 
osakesäästöohjelman nojalla toimitetaan 
työntekijöille arviolta 9.9.2019. Osakkeet annetaan 
vastikkeetta. 
 
   Kumpikin osakeantipäätös perustuu varsinaisen 
yhtiökokouksen 21.5.2019 hallitukselle antamaan valtuutukseen. 
 
   Nokia 
 
   Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Nokialla on 
toimialan ainoa maailmanlaajuisesti saatavilla oleva kokonaisvaltainen 
valikoima verkkoratkaisuja, ohjelmistoja, palveluita ja 
lisensointimahdollisuuksia. Asiakkaitamme ovat viestintäpalvelujen 
tarjoajat, joiden verkoissa on yhteensä yli 6,1 miljardia 
käyttäjää, sekä yrityksiä 
yksityisellä ja julkisella sektorilla, jotka 
käyttävät ratkaisujamme parantaakseen tuottavuutta ja 
rikastuttaakseen asiakkaidensa elämää. 
 
   Maailmankuulun Nokia Bell Labsin ja muiden tutkimusyksiköidemme 
työn ansiosta johdamme siirtymää kohti nopeampia ja 
turvallisempia 5G-verkkoja, joilla on käänteentekevä 
vaikutus ihmisten elämään sekä yhteiskuntaamme. 
Nokia sitoutuu korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja luo 
laadukasta teknologiaa, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. 
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=TXIAQO6V9pACIhGxbRIdNDS0LD814qZ5vXtbNvh_33JI79CLbdOl122AQAFpG3ar2EpVC03QwBEXh80FKmpP9A== 
www.nokia.com 
 
   Lisätietoja tiedotusvälineille: 
 
   Nokia 
 
   Viestintä 
 
   Puh. +358 (0) 10 448 4900 
 
   Sähköposti: 
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=ZEtNAqxfQY-VHQDCgmrL3Z0ssOlzJoR9OtzZWWFScGt5QFTmMPMSAYmcnp6Gd0wdiXG1zx2m72L2O9-umGYPmawtvXRNL09L_V8FgLUbmag= 
press.services@nokia.com 
 
   Katja Antila, johtaja, mediasuhteet 
 
   TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT 
 
   Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja 
epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt 
lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat 
tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat 
lausumat heijastavat Nokian tämänhetkisiä odotuksia ja 
näkemyksiä tulevaisuudesta. Näitä ovat esimerkiksi: 
A) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät 
strategioihimme ja kasvun hallintaan; B) odotukset, suunnitelmat tai 
hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen 
ja odotettavissa oleviin osinkoihin; C) odotukset ja tavoitteet, jotka 
koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, saatavien ajoitusta, 
liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, 
kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä 
liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja 
tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja 
katteita; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka 
liittyvät muutoksiin toiminnallisessa rakenteessamme ja 
toimintamallissamme; E) odotukset markkinoiden kehittymisestä, 
yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista 
muutoksista maailmanlaajuisesti sekä kansallisilla ja alueellisilla 
markkinoilla, kuten Kiinassa; F) kykymme integroida hankitut 
liiketoiminnat toimintoihimme sekä toteuttaa 
liiketoimintasuunnitelmat ja saavuttaa tavoitellut hyödyt, mukaan 
lukien tavoitellut synergiaedut, kustannussäästöt ja 
tehokkuustavoitteet; G) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka 
liittyvät mahdollisiin tuleviin yhteistyömahdollisuuksiin, 
yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai 
välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan 
yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai 
välimiesmenettelyn nojalla; H) tuotteidemme ja palveluidemme 
toimitusten ajoitus, mukaan lukien lyhyen ja pitkän aikavälin 
odotukset 5G palveluiden tuomisesta markkinoille ja kykymme 
hyötyä siitä, sekä yleisesti ottaen 5G-ekosysteemin 
valmius; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja 
kumppanuusjärjestelyitä, yhteisyrityksiä tai niiden 
perustamisia ja niihin liittyvät hallinnolliset, oikeudelliset, 
viranomais- ja muut ehdot, sekä odotettu asiakaskuntamme; J) 
vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, 
välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen 
ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat 
uudelleenjärjestelyitä, investointeja, 
pääomarakenteen optimointitavoitteita, 
yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen 
käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme 
saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, 
pääomarakenteen optimointitavoitteiden, divestointien ja 
yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset 
tavoitteet, mukaan lukien nykyinen 
kustannussäästöohjelmamme; L) odotuksemme, suunnitelmamme 
tai hyötymme, jotka liittyvät pääomakuluihin, 
tilapäisiin lisäkustannuksiin tai muihin T&KT kuluihin uusien 
ohjelmistojen ja muiden tuotteiden kehittämiseksi ja tuomiseksi 
markkinoille, mukaan lukien 5G; ja M) lausumat, jotka 
sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", 
"odottaa", "odotukset", "sitoutua", "ennakoida", "ennustaa", 
"nähdä", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", 
"tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "vaikuttaa", "oletus", 
"keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulisi", 
"tulee" tai muut vastaavat ilmaisut. Näihin tulevaisuutta koskeviin 
lausumiin liittyy useita riskejä ja 
epävarmuustekijöitä, joista useat ovat meidän 
vaikutusvaltamme ulkopuolella, mikä voi johtaa siihen, että 
varsinaiset tuloksemme eroavat materiaalisesti näistä 
lausumista. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon 
ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on 
kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Tulevaisuutta koskevat 
lausumamme ovat vain ennusteita, jotka perustuvat 
tämänhetkisiin odotuksiimme ja näkemyksiimme 
tulevaisuuden tapahtumista ja kehityksestä ja niihin liittyy 
erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita on 
vaikeaa ennustaa, koska ne liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin ja 
olosuhteisiin.  Riskejä, epävarmuustekijöitä ja 
muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia 
poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) strategiamme on alttiina 
erilaisille riskeille ja epävarmuuksille ja on mahdollista, 
että emme välttämättä onnistu toteuttamaan 
menestyksekkäästi strategisia suunnitelmiamme, 
ylläpitämään tai parantamaan liiketoimintojemme 
operatiivista ja taloudellista tulosta, tunnistamaan oikein tai 
tavoittelemaan menestyksekkäästi liiketoimintamahdollisuuksia 
tai muuten kasvattamaan liiketoimintaamme; 2) yleinen taloustilanne, 
markkinaolosuhteet ja muu kehitys maissa joissa toimimme, mukaan lukien 
5G:n käyttöönoton aikataulu ja kykymme onnistuneesti 
hyötyä käyttöönotosta; 3) kilpailu sekä 
kykymme panostaa tehokkaasti ja kannattavasti olemassa oleviin ja uusiin 
korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja 
teknologioihin sekä tuoda näitä markkinoille 
oikea-aikaisesti; 4) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, 
mukaan lukien informaatioteknologia- ja televiestintäalojen 
syklisyys ja vaihtelu ja meidän potentiaalimme ja panostuksemme 
tutkimus- ja kehitystyön saralla; 5) riippuvuutemme rajallisesta 
asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista 
sopimuksista, sekä asiakkaisiimme vaikuttavat ulkoiset tapahtumat 
mukaan lukien fuusiot ja yrityskaupat; 6) kykymme 
säilyttää olemassa olevat aineettomaan omaisuuteemme 
liittyvät tulonlähteemme, mukaan lukien lisensoinnin avulla, 
luoda uusia tulonlähteitä ja suojata aineetonta omaisuuttamme 
loukkauksilta; 7) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja 
toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa 
kustannussäästöjä ja synergiaetuja yleisesti, 
odotukset ja ajoitus liikevaihtomme kirjaamisessa ja kykymme toteuttaa 
tehokkaasti muutoksia toiminnallisessa rakenteessamme ja 
toimintamallissamme; 8) globaali liiketoimintamme ja altistumisemme 
lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle 
tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös 
kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja 
valuuttasääntelyyn liittyville riskeille; 9) kykymme saavuttaa 
hankituista liiketoiminnoista odotetut hyödyt, synergiaedut, 
kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet; 10) 
valuuttakurssien vaihtelut sekä suojaustoimenpiteet; 11) kykymme 
saavuttaa onnistuneesti odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka 
liittyvät yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, 
patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan 
lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, 
kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; 12) 
Nokia Technologiesin kyky suojata immateriaalioikeuksiaan ja 
ylläpitää sekä luoda uusia patentti-, tavaramerkki- 
ja teknologialisensointitulolähteitä ja 
IPR-liitännäisiä tuloja erityisesti 
älypuhelinmarkkinoilla, jotka eivät 
välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 13) 
riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, 
mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut 
teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten 
vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten 
riskit; 14) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle 
sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä 
käyttämiemme prosessien luotettavuus liiketoimintamme tai 
yhteisyritystemme hallinnossa, sisäisessä valvonnassa ja 
säädösten noudattamisen varmistamisessa 
estääksemme oikeudellisia seuraamuksia; 15) tukeutumisemme 
kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa ja palvelujen 
jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, 
sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 16) tietoteknisten 
järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, 
toimintahäiriöt tai -katkokset, sekä asiakkaidemme 
tietoturvaan kohdistamat huolet; 17) altistumisemme erilaisille 
sääntökehyksille, jotka sääntelevät 
korruptiota, petosrikoksia, kauppapolitiikkaa ja muita riskialueita, 
sekä mahdollisesti sakkoihin, seuraamuksiin tai pakotteisiin 
johtaviin menettelyihin tai tutkimuksiin; 18) asiakasrahoituksen 
epäsuotuisa kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme 
asiakkaillemme; 19) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla 
kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä 
verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan 
määrätä maksettavaksi lisää veroja; 20) 
kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa 
todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 21) kykymme sitouttaa, 
kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia 
työntekijöitä; 22) häiriöt valmistus-, 
palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja 
toimitusketjuprosesseissamme sekä maantieteellisesti 
keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 23) 
liiketoimintaamme liittyvien oikeudenkäyntien, 
välimiesmenettelyjen, sopimusriitojen tai tuotevastuita koskevien 
väitteiden vaikutus; 24) kykymme palauttaa luottoluokituksemme 
investment grade -tasolle tai säilyttää 
luottoluokituksemme; 25) kykymme saavuttaa 
yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa 
yritysjärjestelyt onnistuneesti, sekä niihin liittyvät 
odottamattomat vastuut; 26) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja 
yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 27) liikearvomme 
kirjanpitoarvo saattaa olla kerrytettävissä olevia 
rahamääriä matalampi; 28) osakkeenomistajille kultakin 
tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten 
määrän epävarmuus; 29) eläkekustannukset, 
työntekijärahastoihin liittyvä kustannukset, ja 
terveydenhuoltokustannukset; 30) kykymme onnistuneesti purkaa 
tilauskantaa ja hyötyä siitä taloudellisesti; ja kykymme 
jatkaa myyntihankkeiden muuttamista liikevaihdoksi; ja 31) merenalaiseen 
infrastruktuuriin liittyvät riskit, sekä ne riskitekijät, 
jotka mainitaan Nokian 21.3.2019 jättämässä 
Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa 
asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 60-75 otsikon "Operating and financial 
review and prospects - Risk factors" alla sekä muissa Yhdysvaltain 
arvopaperiviranomaiselle (US Securities and Exchange Commission) 
jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai 
odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat 
oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen 
tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia 
ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan 
tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien 
tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen 
lainmukainen velvollisuus. 
 
 
 
 

(END) Dow Jones Newswires

September 02, 2019 02:30 ET (06:30 GMT)

Copyright (c) 2019 Dow Jones & Company, Inc.
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Gráfica de Acción Histórica
De Mar 2024 a Abr 2024 Haga Click aquí para más Gráficas Nokia Oyj.
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Gráfica de Acción Histórica
De Abr 2023 a Abr 2024 Haga Click aquí para más Gráficas Nokia Oyj.